40-vuotisjuhlat

Kiitokset kaikille Paterin 40-vuotisjuhlaan osallistuneille

Nakkilan Paterit vietti 40-vuotisjuhliaan Nakkilan Karhulassa lauantaina 29.9.2007.
Tilaisuuteen oli saapunut vajaa 200 entistä ja nykyistä paterilaista, joten juhlapaikka oli melkein täynnä.
Juhlassa kuultiin Nakkilan kunnan ja Lentopalloliiton edustajien tervehdykset, puhallin-ja harmonikkasoittoa sekä pikkupaterien palloleikkejä.
Niin yleisö kuin puhujatkin olivat sitä mieltä, että juhlivalla seuralla on oikea suunta. Paterien vetäjille toivotettiin jaksamista ja heitettiinpä seuralle mieslentopalloa koskeva haastekin tuleville vuosille.
Juhlan aika on nyt ohi, joten paterilaiset jatkavat uutta täyttä vuosikymmentä samoilla opeilla kuin tähänkin saakka. Tulevaisuudessa seuran pitää olla kuitenkin valmis vastaamaan myös uusiin haasteisiin, paikoilleen ei sovi jäädä.

 

Tilaisuudessa muistettiin ansiomerkkeillä seuraavia henkilöitä:

Paterien pronssinen merkki
5 vuoden arvokkaasta työstä Paterien hyväksi:

Kati Kallio, Markku Pohjonen, Tarja Mikola, Marju Vilponen, Merja Pohjonen, Maileena Hakala, Timo Hakala, Petri Vilponen, Ilkka Kulmala

Paterien hopeinen merkki
10 vuoden arvokkaasta työstä Paterien hyväksi:

Jussi Ranta, Ismo Unkuri, Ari Kuula, Riitta Suominen,
Sinikka Rahkola, Pentti Rahkola, Ismo Haapala

Paterien kultainen merkki
lähes 15 vuoden arvokkaasta työstä Paterien hyväksi:

Sari Korte

LiiKu:n myöntämä muistolaatta
yli 5 vuoden toiminnasta Paterien hyväksi:

Markku Pohjonen, Riitta Suominen, Kati Kallio, Ari Kuula,
Petri Vilponen, Ilkka Kulmala, Ismo Haapala

LiiKu:n myöntämä hopeinen ansiomerkki
yli 10 vuoden toiminnasta Paterien hyväksi:

Sari Korte

Suomen Lentopalloliiton myöntämä ansiolevyke
yli 10 vuoden toiminnasta Paterien hyväksi:

Arto Kuusisto
Olli Kuusisto

Paterit muisti myös kauan seurassa mukana ollutta aktiivijäsentä lentopallopokaalilla:

Juhani Vihervirta, Heikki Sikoniemi, Jukka Pohjalainen